Olen muuttanut (yhyy)

On tapahtunut se, mitä ei olisi koskaan saanut tapahtua. Olen jättänyt tai jättämässä Ratata-laivan. Se on surullista. En vaan kestänyt ajatusta mainoksista sivun ylälaidassa. Siedän paljon, mutta niitä en.

Olen nyt sisustanut uutta blogia ja se on ollut vastenmielistä. (RAAAAAH!) Eikä vähintään siksi, että ähellettyäni kohtuullisen mittaisen ajan sivupohjan kanssa sain silmiini tiedon, että "Hei, saatat nähdä täällä joskus mainoksia." (KUOLKAA KAIKKI.)

Mä säästän teidät nyyhkytarinalta ja kerron vaan, että sain oikein todella helposti kirjoitettavan ja inspiroivan uuden osoitteen:

www.tubbstubbstubbs.wordpress.com

Nähdään siellä. Kiitos ja hei kaikki kivat, muille herpes.

Publicerad 17.11.2013 kl. 21:15

Mitä sinä ajattelet siitä uudistuksesta?

Ai niin. Minä en halua tänne blogiin mitään mainoksia.
Publicerad 05.11.2013 kl. 10:14

Oikeasti halusin vaan kertoa tuosta kuvasta

Millaisia omituisia asioita teidän elämässä on tapahtunut? Minä lasken semmoisiksi sen, että minun hiustensuoristusraudalla on suoristettu Anssi Kelan hiuksia ja sitten toiseksi niin minun ottama kuva on julkaistu Image-lehdessä.

Mitä yllättävää sulle on tapahtunut?

Publicerad 01.11.2013 kl. 15:35

Mitäs, mitäs se nyt suosittelee?

Tässä on linkki kaikille heille, jotka joutuvat pukeutumaan erikseen Halloweenin aikaan ja joilla ei ole ihan älyttömästi vaikeuksia arvostelukyvyn kanssa.

Siis ei minulle.

Publicerad 31.10.2013 kl. 21:36

Ei kiitos

Kaikista pelottavinta niillä I love me -messuilla oli se hippinurkkaus, jossa oli suolaa pitkin fengshuita ja ihmisiä, jotka yrittivät huokua tasapainoa, mutta onnistuivat silti näyttämään mielenterveysongelmaisilta.

Haluatko, että valokuvaan sun auran?, minulta kysyttiin tuijottaen.

VOI KUULE! HALUATKO SINÄ, ETTÄ VALOKUVAAN SUN ÄKEEN!

Publicerad 31.10.2013 kl. 13:03

Hyvä

Ammattini varjopuolia on se, että muhun on iskostunut semmoinen ikuinen ymmärtäjäluonne. Mutta johonkin kohtaan on senkin kanssa vedettävä raja! Jos alkoholin takia muusaantunut Rakkauden Kuvernööri ei ole paraativalmis, niin annas olla! Jaksan kannustaa!

No niin, hyväää, vielä vähän! Sieltä se saapuu kuin lentokone, bruummm, brumm! Suu auki, täällä ollaan (eikä varmanakaan tulla). Vielä vähän! Otetaan uusi yritys, nooooooin!

Ei ole hyvä tämä.

Publicerad 30.10.2013 kl. 21:53

Oletuksen suunta: Hyvä

Olin pistänyt merkille, että alakerran naapurin ovesta oli kadonnut toinen nimi. Kun näin monen kuukauden jälkeen henkilön, jonka nimi ei koristanut enää ovea, esitin vähän pahoitellen, että Onko se nyt sitten niin, että sinä olet muuttanut tästä talosta pois ja olette ikään kuin bänks?

Niin eivät saatanat olleet, vaan olivat menneet naimisiin.

(EI KANNATA!)

Publicerad 30.10.2013 kl. 21:35

Tämä oli mielestäni niin vitsikäs

Aamulla käytävältä raikasi esimiehen vastaus "Vitustako minä tiedän!" hänelle esitettyyn kysymykseen.

Niin käyttis <3

Publicerad 30.10.2013 kl. 21:33

Mies, 24 vuotta: Ei jatkoon

Meidän sairaassa yhteiskunnassa on feministejä, jotka haluavat pakottaa miehet ja naiset "tasa-arvoisiksi."

(Hyi saatana.)

Feminismi on perseestä ja se aiheuttaa kärsimystä miljoonille ihmisille mailmassa.

(Tämä on sitä FaktaTietoa.)

Feministit ovat täysin tuhonneet sukupuoliroolit Suomessa.

(Ja heidät olisi syytä asettaa tästä vastuuseen!)

Sinä olet niellyt kaiken feministikakan aika syvälle. Minä jaksan nykyään kuunnella 0 sekuntia tuota.

(Jokin sanoo, että ollaan aika samanmielisiä tässä kohtaa.)

Naiset ja miehet ovat fyysisesti ja psyykkisesti täysin erilaisia. Se, että heitä kohdellaan samalla tavalla on ihan paskaa.

(Todella. En olisi itse keksinyt parempaa muotoilua.)

Publicerad 29.10.2013 kl. 22:06

Tarpeesta toiseen

Muhun otti yhteyttä 10 vuotta nuorempi poika internetissä, jolloin luonnollinen ajatus oli että kaipaakohan hän äitiä. Siinä vaiheessa, kun hän kertoi tulleensa juuri koulusta, niin kiinnosti, että kaipaakohan hän välipalaa.
Publicerad 29.10.2013 kl. 19:24

Aaaawwww... (estolistalle)

Olen kertonut julmia asioita viime päivinä Herra Tasa-arvosta. Hän oli tosi iloinen siitä, että olin kerrannut asioita hänen kanssaan:

"Kiva, kun oot kertonut mulle näistä tasa-arvojutuista, tunnustan tietoni vähyyden. Siksi tarjoan sulle rakkauden."

Publicerad 29.10.2013 kl. 18:32

Miten näin voi tapahtua JOKA vuosi?

Säälin itseäni eilen, että Voi voi, täällä sitä tehdään töitä vielä pimeän tullen. Tunsin itseni oikein reippaaksi lähtiessäni ylipitkän työpäivän päätteeksi kotiin.

Oikeasti kello oli vasta neljä ja olin tehnyt 20 minuuttia miinusta.

Kuolkaa. Kaikki.

Publicerad 29.10.2013 kl. 08:43

Samikset

Se oli tunteikas hetki, kun PMMP:n Mira toivotti keikan jälkeen Vittuun kaikki!

Se on niin lähellä omaa toivotustani Kuolkaa kaikki!, että vähemmästäkin herkistyy.

Publicerad 28.10.2013 kl. 20:10

Ei näytä

Ystävä: Hei, onko sulla kynsiviilaa mukana?
Tubbs: Ai onko? Näyttääkö mikään mun toiminnassa siltä että olisi?
 

Publicerad 28.10.2013 kl. 13:22

Hyvää huomenta

Työkaverini uhkaili kertovansa minulle siitä hetkestä, kun oli nähnyt Aarne Tenkasen alastomana.

- Haluatko, että kerron siitä suihkutilanteesta? Mitä! Olen nimittäin nähnyt hänet alasti!
- Ha! Retorinen kysymys! Tietenkin haluan!

 

Publicerad 28.10.2013 kl. 09:44

Tarina jatkuu

Ajattelin Herra Tasa-arvon kohdalla, että koska en aio tavata häntä, voin ainakin opastaa häntä järkevämpien ajatusten pariin ja se tuntuikin sujuneen ihan hyvin, kunnes:

"Tuo oli ihan ihan järjettömän hyvin tiivistetty. Ei mitään nokan koputtamista, mikä ei ole ollenkaan tyypillistä minulle. Kaksi viimeisintä kappaletta oli kuin minulle kirjoitettu. Tai no tuosta en ole ihan samaa mieltä, että esimerkiksi kotitöihin kulutettu aika pitäisi olla sama, kun se kerran sujuu naiselta paremmin."

Publicerad 27.10.2013 kl. 23:11

Onko se vaan minä joka en ymmärrä?

Annoin oman esseevastauksen tasa-arvosta Herralle"Tasa-arvo pilaa kaiken kauniin", enkä varsinaisesti jäänyt odottamaan vastausta. Mutta mitä vielä, hän täsmensi:

Musta on hyvä, että naiset ja miehet ovat erilaisia, että siinä mielessä tasa-arvo on aika kaukaa haettu ajatus.

Voikohan olla mahdollista, että hänen vanhempansa ovat serkkuja?

Publicerad 26.10.2013 kl. 15:14

Nettideitit, elämäni copyt

Joku on sanonut, että lopeta nyt se internet-deittailu. MUTTA. Silloin jäisin ilman kaikkia näitä kokemuksia. Miten käyttökelpoinen sen eilisen herran ajatuskin oli? Ihan suoraan Pahan mielen teepussien sisällöksi:

"Tasa-arvo pilaa kaiken kauniin."

Publicerad 26.10.2013 kl. 00:26

Rojut eteiseen

Nykypäivän säätöjen kanssa saa olla tarkkana - ja erityisesti entisten. Mikään ei valmista ihmistä siihen, että henkilö saapuu asiakaslehden kannessa eteisen lattialle.

Aktiivikohtaamisen aikaan kun itsellä oli kuitenkin edes pieni tekninen mahdollisuus vaikuttaa siihen mihin ja milloin hän tuli.

Publicerad 26.10.2013 kl. 00:22

Työnnä sitä vaikka sun!

Ikääntyessä tulee käytyä lääkärissä ja sinulle saatetaan kirjoittaa mitä mielikuvituksellisimpia reseptejä hillitsemään ties mitä lajia vaivaa. Tai mihin sinä keksisit käyttää 16:ta kiloa perusvoidetta?

Se on se hetki elämässä, kun mitta täyttyy ennen Kelan maksukattoa.

Publicerad 25.10.2013 kl. 23:45
Tubbs - Evil plans and other stuff