Monikäyttöinen

Tunnette ehkä sanonnan A moment on your lips, forever on your hips?

Niin, että aika universaali on. Toiminee myös tiettyjen sukupuolitautien kohdalla.

Publicerad 25.06.2013 kl. 14:36

Hyvää alkanutta työviikkoa

Ja se lähti sitten maanantai käyntiin eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Pyöräilin töihin. Noin kaksitoista kertaa vuodessa ilmestyvät kuukautiset yllättivät minut housut jalassa.

Alkoi tapahtumaketju vailla vertaa. Ensimmäinen ajatus oli, että AIHYVÄLUOJA. Huuhtelin kangashousut miettimättä miltä lopputulos tulee näyttämään. Tahra oli toki poissa, mutta sen sijaan näytti siltä kuin olisin laskenut alleni. Aivoani kiersi aktiivisesti ajatus siitä, että Miten selvitä työpisteelle ilman yleisöä? Marsalkka Mannerheimkin olisi ollut tyytyväinen tästä suorituksesta, löysin sen tason hiipijän itsestäni.

Noudin työpisteeltäni föönin ja rievun, jonka turvin pääsin takaisin vessaan, jossa kuivasin alapäätäni hiusten sijaan.

Minulla on keskiarvokas olo juuri nyt. Hyvää työviikkoa kaikille!

Publicerad 24.06.2013 kl. 12:24

Kaupunkijuhannus

Jo joutui armas aika. Jukelintähden. Mitä neljä päivää vapaavalintaista tekemistä tekeekään ihmiselle? Vastaus on: Hyvää.

Miten sun juhannus sujui?

Kävin sanomassa heipat minun ilmeikkäälle joulukissalle. Sen on aika lähteä kohta.



Valitsin tämän juhlaviikonlopuksi teemaksi sen, että teen asioita, joista tykkään. Siksi pyöräilin pitkähkön perjantairetken, otin useat päikkärit ja vietin aikaa ystävien kanssa.

Pidän kaupunkijuhannuksista. Kaduilla on ihanan hiljaista. Voi pyöräillä missä haluaa ja pysähtyä ihmettelemään kauniita yksityiskohtia. Eikä ole kiire minnekään.

Publicerad 23.06.2013 kl. 22:26

Hyvää juhannusta!

Ärrän myyjä onnistui ottamaan löysät pois tästä päivästä jo ennen kello oli 7.30 (VOITKO NYT VITTU VAAN ANTAA SEN KORTIN MULLE!), joten kun keskustelua käydään tähän lajiin kello 13.45, niin on jo aika verraton olo:

- Sen kuvan pitää olla 800*600px
- Ole hyvä.
- Tää on 800*331px, sen piti olla *600
- Okei, tässä tulee uusi.
- Tää on nyt 1387*661px, että tuota laittaisitko sen kuvan 800*600-kokoisena.

Publicerad 20.06.2013 kl. 13:55

Juhlapyhämuistio

Kaupassa käymiseen juhlapyhinä voi varautua kuin rantalomalle.

  • Löysät, kiristämättömät, ilmanalaan sopivat vaatteet
  • Hyvää musiikkia
  • Rento mieli
  • Paljon aikaa
Publicerad 19.06.2013 kl. 16:20

Nyt tiedämme, koska järkevä kuivaa pyykkinsä

Hei

Kiitos palautteestasi, kiva että olet huomannut mainoksen.

Ideana säästämisessä on se, että osaa käyttää tietoa hyväkseen ja tehdä ratkaisuja tiedon pohjalta. Tarkalla säätiedolla voi järkevä ihminen säästää esimerkiksi ajoittamalla ulkona tapahtuvan toimintaa siten ettei sää pääse pilaamaan tulosta (esim. maalaaminen, pyykinkuivatus, betoninvalu, pihan kolaaminen, uimarantareissu, huvipuistovierailu ym.). Mutta tämänhän sinä varmaan osasit itsekin päätellä kun hetken pysähdyt miettimään.

Mukavaa kesää toivottaen
Lea Saukkonen

----

Vastaus saapui! Pidän vittuilukohdasta, että "tämänhän varmaan osasit itsekin päätellä." Siinä on noin neljän euron edestä säästöä, kun tiedän koska kuivaan pyykin. Leaaaaa...

Publicerad 19.06.2013 kl. 10:12

Tarvitsen vastauksia

Olen selkeästi elämänvaiheessa, jossa kaipaan vastauksia mieltäni painaviin kysymyksiin. Tänään minua kiinnosti esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen mainoksen sisällön tarkempi kuvaus. En oikeasti ymmärrä mainoslauseen "Kysy (ja) säästä" syy-seuraus-yhteyttä.

Viime viikolla taas olin kiinnostunut siitä, miksi HSL:n sivun favicon puuttuu. Olen laittanut molempiin paikkoihin palautetta.

Publicerad 18.06.2013 kl. 19:11

ANTAKAA MULLE LOMA

En ole koskaan ollut näin valmis lomailemaan kuin nyt. Käytökseni töissä on yhtä tyylikästä kuin sukkahousujen korjailun aiheuttava kuolleen ihosolukkopilven lemahtaminen ympäristöön "muutaman" rasvauskerran uupuessa.

Jos ei se riitä, että makaan töissä pää näppäimistöllä valittamassa surkeaa kohtaloani, niin lounastauko voi tuoda ripauksen eleganssia olemiseen. Jos se oli teille epäselvää, niin leipä tippuu aina voipuoli alaspäin rinnuksille.

 

Publicerad 18.06.2013 kl. 19:00

Vinkki:

Tänä keväänä mua on ilahduttanut suuresti Maria Petterssonin lähetykset Yle Puheessa. Kuuntele tai lataa ne podcasteina. Itseä näistä on kiinnostanut eniten:

Helsingin huumesirkus. Klik.
Millaista on huumekauppiaan arkipäivä Helsingissä?

Lahjakkaiden naisten huijarisyndrooma. Klik.
Tässä on ohjelma heistä ja heille, jotka tuntevat olevansa merkittävästi työtovereitaan huonompia ja arvelevat päässeensä työhönsä vain huijaamalla muut uskomaan, että heistä on johonkin.

Yhteiskunta ei enää soittele. Klik.
Miten Suomessa päädytään tilanteeseen, jossa yhteiskunta ei enää millään tavalla kiinnostu kansalaisen tekemisistä?

Mies ottaa turpaan. Klik.
Miten koko elämän seuraava väkivallan uhka vaikuttaa miehiin? Ja miksi miesten kokemaa katuväkivaltaa vähätellään?

Sukupuolineutraali kasvatus. Klik.
Suomalaisissa päiväkodeissa pilteistä koulitaan kunnollisia heterolapsia. Tytöistä kasvatetaan kilttejä ja pojista reippaita.

Videopelisensuuri. Klik.
Kristillisdemokraatit haluaisivat tiukentaa videopelien ikärajoja. Miksi ja miten se muka tehdään, kun suomalaisiin vanhempiin ei tunnu purevan mikään kielto tai valistus?

"Näytä tissit tai painu v*****n!" Klik.
Miksi raiskausvitsit ovat nettipeleissä arkipäivää? Miksi naiset ovat pelialalla niin pieni vähemmistö?

 

Publicerad 17.06.2013 kl. 19:05

Mitä lajia apua kaivataan?

On tässä viime viikkojen tapahtumat saanut miettimään, että onkohan Perhossa ollut huono pettuvuosi, kun on mieli noin kireällä? Vai tuntuuko siltä, että varpuset vakoilevat?

Kaikki on mennyt! Kylmää viinaa! Tapan lapset, vaimon, kaikki! Starttipistoolin kanssa sekoilen baanoilla ellen ehdi satamaan ampumaan! Jos on paikkaani kyselty, niin täällä kuollaan!

Fixi-pyörällä sekoilu nyt on oma lajinsa, mutta mitä tämä oikein on?

Publicerad 16.06.2013 kl. 19:38

Olipa kerran... -brunssi

Wonderland esitti brunssikutsun, ja koska en ole vaikea, päädyimme testaamaan Olipa kerran... -ravintolan tarjonnan. Tiloissa sijaitsi aiemmin Fransmanni-ravintola. Brunssin hinta on 19 €. Ensimmäiseksi huomio kiinnittyi ravintolan värikkyyteen sekä tarjoilijoiden että sisustuksen kohdalla.

Ketjuravintoloiden problematiikka lienee samankaltainen kuin hipstereillä. Miten näyttää huolettomalta, kun on ensin käyttänyt kolme tuntia aikaa pukeutumiseen? Eriparisisustus näyttää siis kivalta, mutta ongelma on kai siinä, että se, mikä näytti aiemmin originellilta, onnistuu nykyään näyttämään samalta kuin kaikki muutkin.

Silmät bongasivat monta herkullisen näköistä tarjottavaa ja kivoja yksityiskohtia. Kahvia varten oli tarjolla erilaisia makusiirappeja ja jälkiruokien yksityiskohdat tallentuivat kameraan.

Tarjolla oli croissantteja, leipää, voita, smetanaa, ananasta, vihersalaattia, suolakurkkua, minitomaatteja, kurkkua, kaali-, pasta- ja avocadosalaattia, brie-, mozzarella-, emmentaljuustoa, meetwurstia, parmankinkkua, pähkinöitä, marjoja, smoothieta, pekonia, jauhelihapihvejä, munakasta, turkkilaista jugurttia ja jotain pateeta. Jälkiruokapöydässä tarjottiin pannukakkuja, pannacottaa, jäätelöä ja karkkeja. Juomavaihtoehtona omena- ja appelsiinimehua sekä kahvia isoista mukeista. Nämä ovat aistinvaraisia arveluita, sisältökyltit puuttuivat.

Suurin osa ruuasta oli ihan syömäkelpoista, patee lienee ainut, joka jäi ensimmäisen palan jälkeen lautaselle. Kuvassa kauniina esiintyvät pannukakut maistuivat lähinnä donitseille ja suklaamuffini oli sisältä kylmää ja päältä kuivaa. Kun ruoka saapuu pussista, se myös maistuu siltä. Rakastan avokadoa, mutta se ei esiinny kovinkaan kauniina noutopöydän salaattivalikoimissa muussaantuneena. Avokeittiön rönsyävät hyllyt voisi siivota pois näkökentästä.

Smetana oli nostettu marjojen ja pähkinöiden viereen. Jossain tätä voitaisiin mieltää uudisajatteluksi, mutta minulla on sen verran uskoa maailmaan, että uskon tarjoilijoiden ruuantunnistusvaikeuksiin. Turkkilaista jugurttia kun taas tarjoiltiin sille vähän epäloogisessa paikassa vihersalaatin ja ananaksen vieressä.

Minä toivon aina, todennäköisesti enemmän kuin kukaan muu, että brunssi olisi taivaallinen. Olipa kerran... -brunssi jäi vähäsen plussan puolelle. Ymmärrän, että koko brunssin ajan ei välttämättä riitä kaikkia lajeja tarjoiltavaksi asiakkaille. Toisaalta, kun fiilikseksi jää, että ne jotka ehtivät, syövät tässä eilisen illan jäljelle jääneitä jälkiruokia, ei olla ihan vielä siellä, mitä minä kaipaan.

Plussaa isoista kahvimukeista, hyvistä mehuista, kauniista jälkiruuista (vaikka maistuivat pahalta) ja yrityksestä. Jos ei yrittäisi huijata hotelliaamiaista brunssiksi pirteällä sisustuksella, niin tykkäisin.

Publicerad 16.06.2013 kl. 17:47

Ehdotus toimenpiteeksi

Tiitus Petäjäniemi – Maalauksia kaiken suhteellisuudesta ja muusta

Olen huomannut, että ihmiset näkevät maalauksissani asioita, joita en ole niihin tarkoittanut.  Joskus tulkinnat yllättävät, ovat osuvampia kuin omani.

Kun maalatessani pysähdyn välillä katsomaan keskeneräistä maalausta, tuntuu, että palaset loksahtavat paikoilleen. Maalaus alkaa kertoa, kuin vahingossa, mitä ajattelen. Monesti ajatus on sellainen, jota en ole ennen maalaamista osannut sanallistaa, en välttämättä edes tiennyt ajattelevani moista, mutta jotenkin se siinä kankaalla nyt ihan selvästi on. Ajatus antaa maalaukselle nimen, joka ohjaa katsojan tulkintaa, mutta silti katsojalle jää oma kokemuksensa. Jotakin tapahtuu maalin ja katsojan välissä, ja joskus katsoja sanallistaa jälkikäteen sen, mitä en itse ole osannut. Osa maalaamisen mukavuudesta taitaa olla juuri siinä. Ja ovathan värit kauniita.

Suuri Tomaatti on maalaus ajan kulumisesta, asioiden jatkuvuudesta ja kiertokulusta. Näyttelyssä on esillä tämä tomaatti ja muita maalauksia. Osaa katsotaan väriä vaihtavassa valossa, toisia vain katsotaan.


Galleria Fafa 15.6–7.7.2013
Avoinna ma-su 11-18
Lönnrotinkatu 35
00180 Helsinki

Publicerad 16.06.2013 kl. 17:20

Ohjeita pesäpalloiluun

Paholaisystävä sanoi pääsevänsä pelaamaan pesäpalloa annoin hänelle parhaita vinkkejäni lajin parista:

- Mun pelistrategiaan ei näpyt kuulu, ne ovat aina puhtaita vahinkolyöntejä.
- On kyllä turhauttavin peli ikinä. Juoksee neljän pesän väliä, eikä kotipesästä saa edes p*llua.
- Muulloin saat kärkkyä, mutta et silloin, kun pallo on kotipesässä ja sinä kolmosella. Muuten tulee rasti tauluun, mutta sama vaikutus taitaa olla sun elämänlangan kohdalla, jos tosissaan juokset kolmoselta kotipesälle saakka.

Publicerad 13.06.2013 kl. 15:04

Niin hyvin totta

- Onko meistä olemassa joku kaverikuva minkä voisi laittaa maailmalle, ku voisin olla internetille silleen: "Tässä on paras Tubbs!"
- Mikä kuva se voisi edes olla!
- En tiedä, sinulla on varmaan Ateneumin pysyvän näyttelyn edestä meistä kuvamateriaalia!

Se on totta.

Publicerad 12.06.2013 kl. 20:51

Miten valmistautua työmatkaa varten

"Laitoin paidan housujen päälle ennen työmatkaa, niin tietävät muut sitten mistä yhteiskuntaluokasta tulen!"
Publicerad 12.06.2013 kl. 20:34

Häivy!

Yövyin eilen hotellissa. Olin kulkemassa ulko-ovista sisään, samanaikaisesti, kun vanhempi harmaantunut mies tuli minua vastaan. Näin lasiovista heijastuksen siitä, kun mies kääntyi ja pysähtyi mittailemaan minua päästä varpaisiin.

Pysähdyin. Käännyin. Katsoin häntä silmiin, mittasin häntä päästä varpaisiin, silmiin, takaisin varpaisiin ja vielä kerran silmiin. Pudistin päätäni ja jatkoin miehen tuijottamista. Hän käänsi nopeasti katseensa ja poistui paikalta.

Toisen tarinan voit lukea täältä.

 

Publicerad 12.06.2013 kl. 20:05

Paras draaman kaari hetkeen

Huutelin Instagramissa jotain sen suuntaista, että miten onkaan siistiä pysähtyä pyöräillessä katsomaan kauniita maisemia. Mitä paskaa!

Parasta oli se, kun näin kaksi teiniä suutelemassa toisiltaan päitään irti. Tyttö vei romanttisesti käsiänsä pojan poskille, niin kuin elokuvissa tehdään. Elokuvalaji vaan vaihtui, kun kädet tavoittivat posket. Pojan directors cutissa hän lähti palauttamaan tytön käpäliä sortsien kauluksesta kohti Rakkauden Kuvernööriä.

Ah, kesä.

Publicerad 10.06.2013 kl. 21:49

Viikonlopun supersuora

Lauantai alkoi Lintsi-käynnillä. Kaverit kainaloon ja laitteisiin.

Voitin Derby-kisan! Sain pehmolelun. Kuka senkin nyt sitten haluaisi?

Iltapäivällä laitoin prinsessakakun päälle kuoren ja lähdin juhlimaan Madeleinea ja Chrisiä.

Suhtauduimme juhliin vakavasti. Tyhjensimme noin kolme pulloa kuohuviiniä per avioituja.

Erikoistehtävänä oli asettaa kuninkaalliset oikeaan järjestykseen. Siinä ei onnistunut kukaan.

Lopulta oli aika hyväksyä se tosiasia ettei itseä oltu kutsuttu häihin, joten siirryin Wonderlandin kanssa Peppen ja Magnuksen läksiäisjuhliin. Adjös, hienot ihmiset ja mennyt lauantai.

Sunnuntai valkeni myöhemmin kuin lauanatai. Aloitin sen syömällä viimeisen palan prinsessakakkua. Jatkoin iltapäiväpyöräilyllä.

 

Hevostallin jälkeen suuntasin takaisin Alppiruusupuistoon. Kävin siellä viime viikolla. Nyt on oikea aika sutia sinne, ole hyvä.

Kotimatkalla törmäsin suloiseen pesueeseen.

Kiitos tästä viikonlopusta! Toivottavasti myös sulla oli kiva sellainen. Paitsi sillä yhdellä anonyymilla ja Pernillalla.

Publicerad 10.06.2013 kl. 14:20

Vastaan tähän 'kyllä'

Teknisesti tarkastellen on varmaankin niin, että jos ei enää näe siivota, niin silloin ei enää tarvitse tehdä sitä?
Publicerad 07.06.2013 kl. 21:05

Ei ole kaunis se

Leivoin eilen prinsessakakuille pohjat. Heräsin tänään kello kuudelta värjäämään ja vaivaamaan marsipaania, joka on kaiketti ottanut inspiraatiota häpyhuulten väristä. Eivät olleet kauniita leipomukseni, mutta silti: Onnea Madde ja Chris!

Kuten totesin töissä, niin aion juhlia, ja sua ei ole kutsuttu! Jippii!

Publicerad 07.06.2013 kl. 15:04
Tubbs - Evil plans and other stuff