Olipa kerran... -brunssi

16.06.2013 kl. 17:47

Wonderland esitti brunssikutsun, ja koska en ole vaikea, päädyimme testaamaan Olipa kerran... -ravintolan tarjonnan. Tiloissa sijaitsi aiemmin Fransmanni-ravintola. Brunssin hinta on 19 €. Ensimmäiseksi huomio kiinnittyi ravintolan värikkyyteen sekä tarjoilijoiden että sisustuksen kohdalla.

Ketjuravintoloiden problematiikka lienee samankaltainen kuin hipstereillä. Miten näyttää huolettomalta, kun on ensin käyttänyt kolme tuntia aikaa pukeutumiseen? Eriparisisustus näyttää siis kivalta, mutta ongelma on kai siinä, että se, mikä näytti aiemmin originellilta, onnistuu nykyään näyttämään samalta kuin kaikki muutkin.

Silmät bongasivat monta herkullisen näköistä tarjottavaa ja kivoja yksityiskohtia. Kahvia varten oli tarjolla erilaisia makusiirappeja ja jälkiruokien yksityiskohdat tallentuivat kameraan.

Tarjolla oli croissantteja, leipää, voita, smetanaa, ananasta, vihersalaattia, suolakurkkua, minitomaatteja, kurkkua, kaali-, pasta- ja avocadosalaattia, brie-, mozzarella-, emmentaljuustoa, meetwurstia, parmankinkkua, pähkinöitä, marjoja, smoothieta, pekonia, jauhelihapihvejä, munakasta, turkkilaista jugurttia ja jotain pateeta. Jälkiruokapöydässä tarjottiin pannukakkuja, pannacottaa, jäätelöä ja karkkeja. Juomavaihtoehtona omena- ja appelsiinimehua sekä kahvia isoista mukeista. Nämä ovat aistinvaraisia arveluita, sisältökyltit puuttuivat.

Suurin osa ruuasta oli ihan syömäkelpoista, patee lienee ainut, joka jäi ensimmäisen palan jälkeen lautaselle. Kuvassa kauniina esiintyvät pannukakut maistuivat lähinnä donitseille ja suklaamuffini oli sisältä kylmää ja päältä kuivaa. Kun ruoka saapuu pussista, se myös maistuu siltä. Rakastan avokadoa, mutta se ei esiinny kovinkaan kauniina noutopöydän salaattivalikoimissa muussaantuneena. Avokeittiön rönsyävät hyllyt voisi siivota pois näkökentästä.

Smetana oli nostettu marjojen ja pähkinöiden viereen. Jossain tätä voitaisiin mieltää uudisajatteluksi, mutta minulla on sen verran uskoa maailmaan, että uskon tarjoilijoiden ruuantunnistusvaikeuksiin. Turkkilaista jugurttia kun taas tarjoiltiin sille vähän epäloogisessa paikassa vihersalaatin ja ananaksen vieressä.

Minä toivon aina, todennäköisesti enemmän kuin kukaan muu, että brunssi olisi taivaallinen. Olipa kerran... -brunssi jäi vähäsen plussan puolelle. Ymmärrän, että koko brunssin ajan ei välttämättä riitä kaikkia lajeja tarjoiltavaksi asiakkaille. Toisaalta, kun fiilikseksi jää, että ne jotka ehtivät, syövät tässä eilisen illan jäljelle jääneitä jälkiruokia, ei olla ihan vielä siellä, mitä minä kaipaan.

Plussaa isoista kahvimukeista, hyvistä mehuista, kauniista jälkiruuista (vaikka maistuivat pahalta) ja yrityksestä. Jos ei yrittäisi huijata hotelliaamiaista brunssiksi pirteällä sisustuksella, niin tykkäisin.

Tubbs T
Kommentarer (3)
Spamfilter
Skriv siffran 4 med bokstäver:
Kiitos loistavasta seurasta! puss.
wonderland16.06.13 kl. 22:14
Kiitos itselle! Kuinka sopiva ruuan ja kulttuurin yhdistelmä! Söin illalla ruisleipää avokadolla. Mitä sinä söit?
16.06.13 22:22
Minulla oli illalla suuri nälkä, joten heitin kanaa, kirksikkatomaatteja ja sipulia uuniin ja mussutin niitä yhdessä riisin kera. Mums.
wonderland17.06.13 kl. 09:18
Joo, oikein yllätyin siitä samasta, niinku että syöty on, mutta se ei ollut kovinkaan ravitsevaa, joten tosissaan, illalla oli nälkä. Mä aion kopioida sun iltaruuan, kuulostaa hyvältä!
17.06.13 09:47
Ole hyvä, sillä se on hyvää ja niin kovin helppoa. Laitoin kaikki uunipussiin.
wonderland17.06.13 kl. 11:27
Jej!
17.06.13 11:57
Tubbs - Evil plans and other stuff